Kisaraportti: Offroad Finnmark 700 solo, 2021

Kisaraportti 700 kilometrin ajosta läpi Finnmarksviddan

Tämä on kisaraportti 700 km erämaa-ajosta Pohjois-Norjan Finnmarkin alueella. Kisa on non-stop -kilpailu, jossa on kaksi pakollista pidempää huoltotaukoa (yhteiskestoltaan yhdeksän tuntia).

ajajainfo

Kilpailuun kuuluu pakollisena osana ajajainfo, jossa kilpailijoille kerrotaan reitin kannalta oleelliset seikat niin ajoon kuin turvallisuuteen liittyen (kuva alla).

IMG_1783

Alta-startti

Kilpailuun osallistui useita suomalaisia (kuvat alla).

Alkukierros tarjosi jälleen oivan startin kisaan. Mönkijä johdatti ajajat läpi kaupungin, jonka jälkeen alkoi vapaa ajo. Omaa ajoani tein innokkaalla otteella, eli konetta olisi voinut käynnistellä myös rauhallisemmin. Toisaalta tätä oli odotettu koronan vuoksi kaksi vuotta, joten ajohaluja oli vaikka muille jaettavaksi.

Alta (27 km / aika 1:16:08)

Ensimmäisen huollon jälkeen matka jatkui Altajoen toiselle puolelle, jokirantaa seuraillen. Aloin kiinnittämään huomiota ylimääräiseen rahinaan, joka vaikutti kuuluvan voimansiirrosta. Olisihan sitä voinut huollossa rasvata ketjut, mutta muun toiminnan ohessa se unohtui. Edelleen noin 50 kilometrin ajon jälkeen rahina oli voimistunut siinä määrin, että pysähdyin tutkimaan voimansiirron. Osoittautui, että takapakan paikalleen kiristävä ruuvi oli löystynyt. Työkalua tuohon ei tietenkään repusta löytynyt, niinpä soitin kilpailun johtajalle mahdollisuudesta saada teknistä apua mahdollisimman pian. Säännöt kuitenkin sanovat, että kaikki huoltotoimenpiteet täytyy tehdä huoltopisteillä. Niinpä edessä olisi pitkähkö matka yli vuoristoylängön kohti Kvaenangenia. Olin varmuuden varalta jättänyt auton avaimet Juhan ja Samin hoiviin, jos mahdollista apua tarvittaisiin. Soitin Juhalle ja kerroin tilanteen. Miehet lupasivat lähteä tuomaan varakiekkoja Kvänangeniin. Iso hatunnosto ja kiitos heille, sillä kello oli tuolloin 00:30 tiistaina ja heillä itsellään olisi torstaina startti 300 km:n reitille.

Koitin muutamaan otteeseen kiristää käsin takapakan ruuvin, todeten sen melko pian turhaksi. Muutaman voimakkaamman polkaisun jälkeen se oli jälleen löystynyt. Lopulta päädyin ajamaan pintakaasulla ja pienellä välityksellä. Kun takapakka heiluu vapaasti ilman kiristystä, ei tullut mieleenkään yrittää vääntää jyrkkiä ylämäkiä ajamalla. Taluttaminen ehti tulla tutuksi.
Pääsin kuin pääsinkin kunnialla Kvänangeniin, jossa pyörään vaihdettiin varakiekko. Rahina päättyi siihen paikkaan. Huoltokassista uudet eväät reppuun ja hieman lämmintä ruokaa ennen kuin matka jatkui takaisin ylängölle.

Kvaenangen (105 km / aika 8:06:00)

Matka Bidjovaggeen tarjoaa aluksi hiekkapintaisen serpentiininousun tunnelille. Vaikka olin tuolla kahdesti aiemmin käynyt, tunnelin toisella puolella avautui henkeäsalpaavat maisemat: karua kivikkoa silmän kantamattomiin. Alkumatkaa saa taittaa sepelipintaista hiekkatietä, mutta jossain vaiheessa päädyttiin ajamaan kuvatunkaltaista kivikkoa. Matka etenee tasaisen varmasti. Mieli on korkealla, kun pyörä toimii moitteetta. Aurinko on paistanut koko matkan Kvänangenista. Onneksi pieni tuulenvire viilentää ja pitää hyönteiset loitolla. Lämpötila nousee aamun kääntyessä päivään. Bidjovaggen huoltoon saavun 175 kilometrin ajon jälkeen.

Bidjovagge (175 km / aika 15:47:10)

Edessä olisi verrattain lyhyt etappi – ainoastaan 46 kilometriä. Lämpötila on noussut hellelukemiin, minkä seurauksena saan useita lentäviä pikkukavereita matkaseuraksi. Yhdellä kämmeneniskulla säärestä löytyy kymmenisen kappaletta liiskaantuneita mäkäräisiä. Samassa suhteessa näyttää sääriini tulevan myös punaisia pikkutäpliä. Saavutan noin 15 kilometriä ennen huoltopistettä Team Eiger CK:n, joka kulkee tiimikisan kärjessä (ja joka pitää kärkipaikkansa loppuun saakka). Samoihin aikoihin Garminin akku loppuu, joten navigoin varalaitetta hyödyntäen loppupätkän.

WhatsApp Image 2021-08-01 at 21.21.45(4)
Suonylityksiä tehtiin myös Bidjovagge-Kautokeino -välillä (Kuva: A. Lyytikäinen)

Kautokeino (219 km / 20:03:00)

Linkki ensimmäisen kolmanneksen ajoon Garmin Connectissa: Linkki.

Kautokeinossa saan ansaitun suihkun, ruuan ja pienen unihetken. Ajoa on takana 20 tuntia, matkassa mitattuna vajaa kolmasosa.

Kautokeinossa vietetty pitkä tauko, jonka aikana sain syötyä ja torkahdettua lyhyesti, antoi voimia tulevaan. Alkuun ajettiin Kautokeinon hiihtouria kohti pohjoista, jonka jälkeen oli edessä noin puolen tunnin tiesiirtymä. Edelleen matka jatkui Masiin vievää postitietä, jota aiempina kertoina oli jatkettu aina Masiin saakka. Tänä vuonna reitti kuitenkin erkani varsin pian kohti itää. Edessä olivat Gaskabeaivarrin kivilouhoksille nousu sekä mönkijäurat kohti Lahpoluoppalia. Ilma viileni nopeasti ja ylhäällä ajaessa näin laaksojen täyttyvän sumusta – edellisen päivän helteet haihtuvat niin sanotusti höyrynä ilmaan. Lämpötila kävi paikoin lähellä nollaa aina, kun laskeuduin näille suoalueille. Tässä vaiheessa jokainen ylämäki tuntui hyvältä, saihan sillä nostettua tehoja ja kehon lämpöä. Suoryteikössä pyörää työntäessä tehojen ylläpitäminen oli jokseenkin hankalaa.

WhatsApp Image 2021-08-01 at 21.21.45(5)

Masi1 (304 km / 33:49:00)

Masi1 – Mollisjokk -väli tarjosi tuttua Keski-Finnmarkin mönkijäuraa. Masin huollossa sain tankattua mukavasti ja aamuyön vaikeat vaiheet oli ohitettu. Matkateko maistui ja eteneminen oli varsin mukavaa ja sujuvaa. Mollisjokkin huoltopisteelle saavuin keskiviikkona kellon näyttäessä aikaa 12:56.

Mollisjokk (350 km / 39:56:56)

Tämä oli itselleni ainoa etappi, josta ei ollut aiempien seitsemän kerran kokemuksen peruteella minkäänlaista kuvaa, saati kokemusta. Ajajainfossa oli kehotettu ottamaan etapille riittävästi energiaa mukaan. Ajon aikana selkisi, miksi moinen kehotus annettiin – etapista muodostui mielestäni tämän kilpailun kuningasetappi: Kilometreissä mitattuna matka ei ollut muihin etappeihin verrattuna järin pitkä, mutta tietöntä taipaletta riitti kilometrikaupalla. Nousu ylängölle, josta Stabbursdalenin eteläiset vuoret lähestyivät vääjäämättä. Maantieteellisesti oltiin alueella, jossa jäämeren tuuli pääsi puhaltamaan varsin viileästi. Oma eteneminen tuolla välillä eteni tasaisen rauhallisesti. Yksi asia korostuu yksin erämaassa ajaessa: Toimintakykyisyyden täytyy säilyä. Toisin sanoen energiaa oli syytä nauttia tasaisin väliajoin. Syöminen ei enää parin vuorokauden ajon jälkeen ole mitenkään mielekäs kokemus, mutta kyllä ne energiapatukat upposivat. Kaikilla kisaajilla ei mennyt yhtä hyvin, sillä osa joukkueista joutui keskeyttämään tuon etapin jälkeen, yksi ajaja tuli minua vastaan ilmoittaen, että keskeyttää ja palaa takaisin edelliselle huoltopisteelle. Yksi kuski taas oli haettu tuolta pois helikopterikyydillä.

Viimeiset parikymmentä kilometriä armahtivat siinä mielessä, että ajoura muuttui hiekkatieksi, jota voisi luonnehtia ”TahkoMtb-slangilla” Rahasmäen nousuksi toistuvalla syötöllä. Skoganvarreen pääsin lopulta, ja kisan ainoan ”horkkatuokion” koin tässä kohtaa. Horkka tarkoittaa käytännössä sitä, että olet tullut jokseenkin kuluttavalta etapilta huoltoon ja saat ruuan eteesi. Syöt hieman ruokaa, jonka seurauksena ruuansulatus alkaa toimia, vieden viimeisetkin energianrippeet muualta kehosta. Tämä näkyykin sitten ulkopuoliselle melko hauskana näkynä: alat silminähden suuresti täristä, eikä esimerkiksi keitto tahdo pysyä lusikassa. En valitettavasti ole päässyt itseäni tilanteessa sivusta seuraamaan, mutta saattaisi olla vinkeä näkymä! Mainittakoon, että tilanne on nopeasti ohimenevä, yleensä vartin kuluessa asiat korjaantuvat ja toiminta jatkuu normaalina. Pieni uni ennen jatkoa oli hyvä ottaa, ennen kuin matka jatkui kohti Valjokia.

WhatsApp Image 2021-08-01 at 21.21.45(8)

Skoganvarre (409 km / 48:15:00)

Nyt on aika suunnata kohti Tenojokea – melkein Suomeen siis! Tämä etappi sisälsi suurelta osin jalkojen kastelua. Enimmäkseen suossa, mutta myös pienten jokien ylityksiä. Lyhyet unet tekivät terää ja matka eteni alustasta huolimatta joutuisasti. Valjokissa pidin lyhyen tauon, sillä Karasjoella olisi aikaa taukoilla pidempään.

Valjok (455 km / 55:52:45)

Oltiin Tenojoen varrella. Nyt jos lähtisi uimaan joen poikki itään, pääsisi Utsjoelle! Uintia ei toki harrastettu, vaan meno suuntautui Karasjoelle. Tämä etappi alkoi rouhealla 250 vertikaalisella nousumetrillä. Oltiin päästy taas tunturiin, jossa matka taittui kuitenkin tukevasti tunturikoivujen ympäröimänä. Sinänsä ajo kulki, mutta väsymys alkoi painaa jälleen. Kolmas valvottu yö oli käsillä. Siinä vaiheessa kun huomasin ajon aikana olleeni ehkä sekunnin unessa, säpsähdin ja päätin käydä kanervikkoon makuulle. En tiedä, kuinka pitkäksi aikaa torkahdin, mutta sen jälkeen matka taas eteni. Vaikka alusta oli teknisesti reitin helpoimpia osia, ei matka tuntunut etenevän. Ikuisuudelta tuntuvan ajana jälkeen mönkijäura muuttui hiekkatieksi, joka johdatti pitkään alamäkeen ja Karasjoen taajamaan. Pitkä huolto ja pienet unet tekisivät varmasti jälleen ihmeitä.

Karasjokk (491 km / 60:47:00)

Linkki toisen kolmanneksen ajoon Garmin Connectissa: Linkki.
Muihin huoltoihin verrattuna Kautokeinon ja Karasjoen huollot ovat mukavia, sillä pääset näkemään useita muitakin ajajia. Ensinnäkin sitä voi peilata omaa rähjääntyneisyyttään muiden vastaavaan. Samoin keskustelut ja fiilisten vaihtamiset: tässä kisassa ei minun sijoituksillani tapella verenmaku suussa, joten kilpailijoiden keskuudessa vallitsee hyvä henki. Samassa veneessä ollaan ja tuolla toisella on varmasti yhtä vaikeaa kuin minullakin. Se luo uskoa tulevaan.

Suihkun, ruuan ja unien jälkeen tapaan Antin, joka näyttää varsin tuoreelta ja hyvävoimaiselta. Vaihdetaan kuulumisia, jonka jälkeen aloitan matkan kohti länttä, kohteena Suossjavri. Ollaan kauimmaisella pisteellä Altassa sijaitsevasta tapahtumakeskuksesta ja psykologisesti mielekän tieto on, että tästedes maali lähestyy koko ajan myös maantieteellisen etäisyyden suhteen.

Suossjavri (572 km / 72:21:20)

Jokseenkin tasan kolme vuorokautta ajoa on takana. Suossjavren huoltoon on aina yhtä mukava saapua. Henkilökunta siellä on avuliasta ja osaa lukea kisakuskeja siinä määrin, että ilman pyyntöäkin tapahtuu asioita: milloin ajajalle laitetaan villasukat jalkaan, milloin taas ojennetaan eteen buljong (poron lihasta tehty ”lihaliemishotti”). Itse olen hyvän ruuan ystävä ja täällä on tavannut olla vastustamattoman hyviä ruokia, niin nytkin. Syön pastaa poronlihakastikkeella, sekä poronlihapataa. Koska on syönyt tukevasti, ei ole mitään erityistä kiirettä poistua lämpimästä tunturituvasta viilenevään Ruijaan. Niinpä keskustelen kisahenkilöstön ja toisen kilpailijan, norjalaisen Hans-Christian Mundalin kanssa. Lisäksi seuraamme muutamaa tuntia aiemmin startanneen OF 300-kisan etenemistä tietokoneruudulta.

Ajajien välinen keskustelu

Itseni tavoin myös herra Mundalilla oli jo kokemusta kisasta. Tämä oli hänen kolmas kisa 700 km:n matkalla. Ensimmäinen oli mennyt hyvin. Toisella kerralla hän oli joutunut keskeyttämään Karasjoelle polvikipujen vuoksi. Myös tällä kerralla Karasjoelle tulo oli tuonut myös polvikivut. Keskeyttäminen oli siinä määrin jäänyt viime kerrasta kalvamaan mieltä, että tällä kertaa hän oli päättänyt saavuttaa maalin. Tässä kisassa en siis ole ainut jääräpää. Keskustelimme monista haasteista, joita matka mukanaan tuo: mitkä ovat olleet haastavimpia kohtia tämän vuoden reitillä, milloin taas mikäkin kehonosa ilmoittaa itsestään. Jälkimmäiseen liittyen keskustelumme kohosi filosofisiin mittapuihin. Mitä tehdä, jos persaus käskee sinun ajaa irti satulasta ja toisaalta reidet ilmoittavat, että mene satulaan? Voisi sanoa kyseessä olevan eräänlaisen muna-kana -ongelman! Assos auttaa hetkellisesti, muttei siltäkään voi mahdottomuuksia pyytää.

Masi2 (609 km / 76:55:00)

Satanen jäljellä – ei juuri mitään! Masissa otan joka tapauksessa puolentoista tunnin torkut, joilla uskon olevan merkitystä paremman vahdin ylläpitämisessä loppusuoralla. Muutenkin pienet nokoset tuntuvat hyvältä, sillä edessä on alkamassa neljäs valvottu yö tälle viikolle.

Unien ja ruokailun jälkeen matka jatkuu kohti Jotkaa. Tätä reittiä olen aikoinaan edennyt kahdesti, viimeksi vuonna 2016.

Heti alkuun on edessä Masin nousu jokilaaksosta tunturiin. Sama nousu oli tehty jo pari vuorokautta aiemmin. Nyt kuitenkin matka jatkui kohti koillista. Edessä oli uraa, joka tuoreilla jaloilla ja toimivalla keulalla olisi varsinaista flow-uraa: loivia nousuja ja laskuja sopivan kivikkoisella alustalla. Jostain syystä ajajien keskuudessa oli monia, joilla keula oli lakannut toimimasta reissun aikana. Sama kävi myös itselläni, minkä seurauksena kivikkoisten alamäkien jälkeen käsivarret olivat ylikypsäksi keitetyltä spagetilta tuntuvia. Jotkan fjellstuen näkeminen on joka kisassa ollut huojentava näky myös psykologisesti. Tuolla alhaalla odottaa viimeinen huoltopiste ennen maalia!

Jotka (655 km / 84:33:00)

Huoltopisteellä kanakeittoa ja maitoa melko pikaisella tahdilla. Samalla kurkkaan, missä OF 300 -kisan kärki etenee. Ovat reilun puolen tunnin kuluttua Jotkassa. Kiitän huoltoa ruuasta ja totean jatkavani ilman lepoa, jotta olisin joskus maalissakin. Ajo etenee mukavasti, vaikka kolme ja vuorokautta ovatkin vieneet terävimmän iskun jaloista. Stillaveienin tienvarteen oli jo kerääntynyt katsojia. Ehkei pelkästään minua katsomaan, vaan takaa tulevia kärkikuskeja. Saan kuitenkin kannustuksia ”hejaheja” -tervehdyksin, taputuksin ja lehmänkellolla metelöiden.

Mieli oli korkealla. Myös matka eteni vielä kerran korkeammalle. Yksi 500+ tunturi, ennen kuin alkoi loppulasku alas Kulojärvelle. Tuon tunturin päällä kolmesatasen kärki minut ohitti. Muutama sana vaihdettiin ennen kuin he katosivat horisonttiin. Toinen ajaja ko. kisan voittajatiimistä, Noah Sivssønn Pettersen, oli muuten vasta 18-vuotias! Muita ajajia ei tällä välillä näkynyt.

Maali (706 km / 88:10:23)

Linkki viimeisen kolmanneksen ajoon Garmin Connectissa: Linkki.
Alta kylpee auringonvalossa. Kivilouhoksen laskun jälkeen loppureitti jatkuu tiepainotteisesti. Siinä on aikaa fiilistellä ja käydä läpi eri tunnetiloja. Lopun haasteena toimii muutamaa kilometriä ennen maalia oleva ylämäki keskustan lähellä olevan harjun laelle. Tällä kertaa siinä ei ollut kilpailullisia elementtejä mukana, mutta itselle täytyi kuitenkin todistaa, että meneehän se ajamalla ylös 🙂

Maalissa olin runsaan kolmen vuorokauden ja 16 tunnin ajon jälkeen. Matkaa oli takana 706 kilometriä varsin monipuolisessa maastossa

Loppusanat

Milloinkaan tämä kisa ei ole mennyt läpi helpolla. Toisaalta näin ei kuulu ollakaan, kisajärjestäjän tavoitteena on ollut luoda kisa, joka olisi maailman haastavin maastopyöräkilpailu. En tiedä onko tämä, sillä en ole kaikkia maailman kilpailuja läpikäynyt. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta haastavuuden suhteen.

Edelliseen sooloajooni verrattuna aikaa kului noin 19 tuntia pidempään. Mistä tämä johtuu? Tarkkaa analyysia on vaikea antaa, mutta ensinnäkin kaksi etappia olivat selkeästi hitaammassa maastossa kuljettavia. Toiseksi kahden koronavuoden aikainen kilpailemattomuus ja arkikiireiden vuoksi vähemmälle jäänyt harjoittelu selittävät osan hitaammasta ajasta. Lopulta täytyy todeta, että OF 700 reitti oli tänäkin vuonna haastava: tiimisarjassa kuudesta joukkueesta kaksi pääsi maaliin. Soolosarjan kuskeista maaliin pääsi 17/31 (mukaan lukien kaikki kolme suomalaista: Mikko, Antti ja Sami).

Tuloksiin: Linkki.

”Maalilinja armahtaa väsyneen”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s