Reittiesittely – Pinehill-Extreme 2021: Roineen kierto

Näitä reittiesittelyitä tulee sekä Roineen kierroksesta että Jämin lenkistä. Näiden lisäksi käydään myös Nokian baanoilla pyörähtämässä! Aloitetaan Roineesta ja myöhemmin on luvassa tietoa myös sunnuntaina 16.5. tehdystä kartoituksesta.

Kartoituslenkki Pinehill-Extremen Roineen kierroksesta tehtiin lauantaina 8.5. ja lopputulemana voi sanoa, että reitti oli varsin hyvässä kunnossa. Neljän hengen ajo-osasto käytti matkaan aikaa sujuvalla ajolla ja rauhallisilla tauotuksilla yhteensä 11 tuntia. Toki maasto oli pääosin kuiva, joten märällä kelillä aikaa kuluisi tuolla kierroksella toki pidempään.

Aiempiin Roineenkiertoihin verrattuna teknistä maastoa on hieman enemmän, muttei ihan niin teknistä kuin esim. pari vuotta sitten Niihamasta alkukierrolle startatessa. Tämä teknisyyshaaste on hyvä tiedostaa, kun alkaa valitsemaan sopivia renkaita ja säätämään iskari- ja rengaspaineita. Allekirjoittanut lähtee ajamaan lenkkiä järeähköllä rengascombolla (takarengas: Maxxis Forecaster, eturengas Vittoria Barzo), mutta jokainen tehköön oman hyväksihavaitun kokemuksen mukaiset valinnat.

Linkki ajopäivän spekseihin garmin connectissa: klikkaa. Tuolta löytyy myös GPX-jälki, mutta se tehdään vielä parilta kohdin puhtaaksi. Kannattaa siis odottaa sähköpostia, jossa kaikki GPX-jäljet ovat valmiissa muodossa tämän vuoden ajoon!

Karkea karttakuva reitistä ja värikoodit ajonopeuksista:

Alla korkeusprofiili Roineenkierrolta (kokonaisnousu tällä etapilla mittalaitteen (Garmin 1030) mukaan 1687 m):

Roineen kierroksella aikaa kuluu tasaisella etenemisellä (retkivauhdilla ilman teknisiä säätöjä) noin 11½ tuntia kunhan tauot eivät liiaksi veny. Huoltoautoa näemme 2-3 tunnin välein ja yhtä taukoa (Valkeakoski) lukuunottamatta huoltopisteillä on mahdollisuus hyödyntää myös huoltoasemapalveluja.

Roineen kierron ajalle osuu tämän vuoden kierroksella myös valolenkkivaihe. Niinpä mahdollisen kuvan ottamiseksi Valkeakoskella Korkeakankaan hissitolpalla tarvitsee aavistuksen salamavaloa, olemme siellä nimittäin noin klo 02.30!

Suositus on ottaa ainakin kypärään ajovalo, mutta myös tuplavaloa kannattaa harkita siten, että toisen laittaa ohjaustankoon. Lisäksi punainen takavalo on pakollinen jokaisella osallistujalla yöajon aikana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s