Elämyksen metsästystä 1/2018: Umpihankihiihto

Umpihankihiihdon MM-kilpailut 2018

Arjen vastapainoksi tällainen keski-ikäinen miehen köriläs tarvitsee jotain alkukantaista.

No, mikäpä sen parempi kuin aloittaa tämän vuoden elämysten haku menemällä metsään. Siis sellaiseen metsään, jossa on vähintään metrin verran lunta ja jossa ei pääse ilman suksia mihinkään.

Ilman oikeita suksia. Nyt en puhu mistään miekannäköisistä kapuloista, joissa täytyy olla epämukava jäykkäpohjainen jalkine jalassa, en. Suksiin täytyy voida laittaa aito Nokialainen kiinni! Suksen täytyy olla sellainen, että se taipuu, muttei katkea. Se tuli Syötteen alueen maastoissa todettua, kun välillä tultiin metsäistä vaaranrinnettä alas, jokusen mäntykosketuksen verran. Onneksi laskuissa molemmat jalat saatiin puiden samalta puolelta.

  1. Umpihankihiihdot järjestettiin helmikuun 8.-10. päivinä. Ensimmäinen kestävyyskoe suoritettiin perjantaina, istuen 12 tunnin bussimatka Keravalta hotelli Pikku-Syötteelle. Samanhenkistä porukkaa oli matkassa minun ja bussikuskin lisäksi myös useampi kymmenen. Olihan kyseessä kisajärjestäjän tilausajo.

Hämmästyttävän usealle tämä suoritus ei perjantaina riittänyt, vaan oli pakko vielä edelleen urheilla. Osa nimittäin lähti iltarastille lähes välittömästi bussin saavuttua perille. Iltarasti tarkoittaa sitä, että poistuu hotellin lämmöstä metsään, tekee nuotioon tulet ja värjöttelee makuupussissa laavukankaan alla siihen saakka, että tuli hiipuu. Sitten palelee. Siitähän tässä tapahtumassa on pohjimmillaan kyse ja sen vuoksi halusin itsekin päästä sen kokemaan.

Kuvat yllä. Perjantai-illan osallistujainfo, sekä kuvia Syötteen tykkylumipuista. Lunta on tarpeeksi umpihangessa etenemistä varten.

Ensimmäinen kerta on aina jännin.

Niinpä loivensin jännitystäni sen verran, että jäin perjantaina joukkueen kanssa hotellille. Lämmin ruoka, lämmin suihku ja ergonominen posliini-istuin. Näistä päätin nauttia viimeisen ehtooni ennen virallista starttia!

Lauantai 10.2.

Vaikka osa höntysi jo perjantaina matkaan, oli kilpailujen varsinainen päälähtö lauantaina klo 08.00–09.00. Kilpailijat lähetettiin matkaan kolmen minuutin välein ja aikaa lauantain radan kiertämiseen oli kymmenen tuntia.

Ensimmäisen hiihtopäivän aikana tuli kiertää neljä tehtävärastia. Näistä jokaisessa oli oma tehtävänsä ja kuten elämässä yleensäkin, myös tässä tapauksessa virheistä sakotettiin. Sakko ei toki ollut aikasakkoa vaarallisempi. Toki niiltä yritettiin parhaan mukaan välttyä, sillä ne lisättiin seuraavan päivän umpihankiosuuden hiihtoaikaan. Tehtävät käsittelivät eläinten jälkien tunnistamista, etäisyyksien arviointia ja ensiapua. Lisäksi tänä vuonna pääsi tutustumaan ampumahiihtoon. Kilpailun vaativuudesta kertoo se, että jokaisesta ohilaukauksesta tuli perinteisen sakkominuutin sijaan kaksi minuuttia penalttia. En uskaltanut ampua yhtäkään ohi.

Vuoron odottelua tehtävärastille 1. Aiheena rastilla ensiapu.

Pelkkää sakkojen välttelyä lauantai ei ollut, vaan lisärasteilta sai ansaita hyvitysminuutteja. Ne lisäsivät matkaa, mutta käymällä jollain tai vaikka kaikilla neljällä lisärastilla sunnuntain hiihtoajasta vähennettäisiin tietty määrä minuutteja. Ahkeruudesta palkitaan, kuten elämässä kuuluukin mennä. En tiedä kaikkien joukkueiden hakemista lisärasteista, mutta voisin silmämääräisen arvioni mukaan sanoa kisaajien olleen keskimäärin varsin ahkeria. Osa kisaajista oli jopa niin ahkeria, että saapuivat vasta pimeän aikaan yöleiriin. Meillä aikaa lauantain urakkaan meni 8 h 15 min. Tosin neljännellä lisärastilla emme käyneet.

Umpihankihiihtokilpailu koostuu kahdesta (perjantain lähtijöillä kolmesta) hiihtopäivästä, jossa ensimmäinen päivä edetään melko rauhallisesti, mutta ajallisesti pitkään. Tällöin voi hyödyntää edellä menneiden latuja, jos mahdollista. Toisena päivänä edetään pikataival umpihankea. Tässä välissä on mahdollisuus levätä teltassa, laavussa tai vaikkapa kuusen persiissä, kuten kuulin kokeneemman kisaajan toteavan. Keskelle erämaata syntyi pieni kylä. Laavumajoitteet eri puolilla alkoivat nousta ja tulet niiden vierustoilla syttyä. Tunnelma oli vähintäänkin maaginen.

Video lauantai-illan yöleiristä (avautuu uuteen ikkunaan).

Sunnuntai 11.2.

Sunnuntaiaamu koitti. Otetaan tähän kohtaan pieni ajatusleikki: Mieti, millainen on unelmiesi sunnuntaiaamu. Löhöilet ehkä sängyssä lämpimässä ja kohta saat pekoniaamiaisen, luet päivän lehden ja kuuntelet linnunlaulua aamuauringon paisteessa. Sängystä noustessasi saatat hieman venytellä ennen WC:ssä käyntiä. Ajatusleikki stop ja paluu takaisin. Kisan kakkospäivän alkaessa valkenemaan minäkin nimittäin nousin makuupussista, toki pienen venyttelyn jälkeen, sillä takareisi rupesi kramppaamaan. Pekoniaamiaista toimitti tänä aamuna pikapuuro ja lakritsi sekä pähkinät. Liekö näiden sekoitus syynä, mutta WC-tiloihin piti käydä tutustumassa. Riuku näytti melko tukevalta, mutten uskaltanut siihen koko painollani istahtaa. Aamutoimien jälkeen purettiin leiri takaisin reppuihin ja suunnattiin kohti lähtöaluetta.

Toisen kilpailupäivän pikataival alkoi takaa-ajolähtönä, jossa lauantaista parhaiten suoriutuneet pääsivät ensimmäisinä liikkeelle. Joukkueemme Nummen Samoojat oli lähtövuorossa noin puolivälissä 16 min kärjelle jääneenä. Kilpailun järjestäjän puolesta joukkueen matkaan liittyy myös uusi jäsen, joka valvoo, ettei kisakärjen avaamalle ladulle eksytä. Perässähiihtäjä.

Tapahtuma on monessa mielessä varsin ainutlaatuinen. Ensimmäisen kerran nimittäin näin tapahtuman Facebook-sivuilla työpaikkailmoituksen, jossa haettiin perässähiihtäjiä. Toki esimerkiksi Kekkosen aikaan ammattikunta oli määrällisesti ajoittain varsin suuri, mutta ei kai silloin erillistä ilmoitusta tarvinnut.

Joukkueemme mukana tullut perässähiihtäjä eteni perässämme maaliin saakka, vaikka kuinka koitin häntä karistaa.

Video kärjen maaliintulosta (avautuu uuteen ikkunaan).

Maalissa olimme sunnuntaina aamupäiväyhdeltätoista. Fiilis maalivaatteen alla Pikku-Syötteen huipulla oli hyvä. Joukkue selvisi maaliin. Itse ensikertalaisena sain hyvää oppia kokeneemmilta joukkuekavereilta, joista kaksi jo omaa umpihankineuvoksen arvonimen (jonka saa 10 onnistuneesta Umpihanki-suorituksesta). Kiitokset kaikille joukkuekavereille!

Samoin kiitokset tapahtuman luojalle, Heikki Haavistolle sekä käytännön toteutuksesta vastanneelle Pudasjärven Urheilijoille hienosta kisasta! Tapahtumaa suosittelen kaikille erä- ja retkielämästä pitäville luontoliikkujille. Tämä ei jäänyt osaltani yhteen kertaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s